Mikko "Peltsi" Peltola City Run -juontajaksi

11.2.2010

Peltsi on tullut koko kansan tutuksi mm. Yleisradion Summerista, Radiomafiasta, Emmagaaloista, YleX:stä, Nenäpäivän kasvona, Tangomarkkinoilta ja Eurovision laulukilpailun juontajana. Vuonna 2010 hän on myös Kokkola City Runin juontaja.

Liikuntatapahtuma sopii Peltsille kuin Nenäpäivän nenä päähän.

Aktiivisena pyöräilijänä tunnettu Peltola valittiin vuonna 2007 vuoden pyöräilijäksi. Nykyään hän on koetellut kestävyyttään maastopyöräilyn lisäksi myös triathlonilla. 2009 hän hiihti mainiosti Finlandia hiihdon sekä perinteisen että vapaan 50 km matkat. Pyöräilyn kova saavutus oli kesällä 2009 Tahko MTB-kisa.

Hänet on palkittu Telvis-gaalassa suosituimpana radiojuontajana vuosina 2004, 2005 ja 2006. Lisäksi yhdessä Juuso Myllyrinteen kanssa Peltola valittiin "Vuoden radiotoimittaja" -palkinnon saajaksi Musiikki ja Median Industry Awards -tapahtumassa vuonna 2003.

– Olemme iloisia saadessamme Kokkola City Runille hienon persoonallisuuden ja monipuolisen liikkujan, toteaa Keplin aluejohtaja Petri Harsunen.